Kelloista

Lyömäsoittimiin kuuluvien käsikellojen juuret ovat englantilaisissa kirkonkelloissa. Perinteikäs englantilainen kirkonkellojen soittotapa, change ringing, perustuu matemaattisiin soittometodeihin. Nämä yleensä 6‒8 kellon sävelsarjat eivät ole niinkään harmonisia melodioita kuin tarkkaan laskettuja sävelten yhdistelmiä ja yhdistelmien muunnelmia, joiden mahtava kaiku kantaa kauas kellotornin ympäristöön. Jotta kellonsoittajien ryhmä saavuttaisi soittometodeissaan tavoitellun matemaattisen tarkkuuden, tarvitaan tietenkin paljon harjoittelua. Niinpä 1600-luvulla ryhdyttiin valamaan harjoituskelloja, pieniä, käteen mukavasti mahtuvia toisintoja jättimäisistä kirkonkelloista, ja kellonsoittajat saattoivat siirtyä koleista kellotorneista harjoittelemaan sisätiloihin ‒ sekä omaksi että paikallisten iloksi.

Vähitellen kellovalimoissa alettiin valmistaa laajempia käsikellosarjoja, ja käsikellojen suosio kasvoi. Käsikellomusiikkia saattoi juhlapäivinä kuulla kaduilla ja toreilla, ja matemaattisten metodien sijaan kellonsoittajat soittivat tuttuja virsiä ja kansanlauluja. Innokkaimmat yhtyeet jopa kilpailivat keskenään soittomittelöissä, jotka keräsivät paljon yleisöä.

Käsikellot elivät kulta-aikaansa 1800-luvun puolivälissä, mutta 1900-luvulle tultaessa niiden suosio oli hiipunut. Viime vuosisadan loppupuolella ne kuitenkin helähtivät taas soimaan maailmanlaajuisesti, ja nykyisin käsikellonsoitto on hyvin suosittu harrastus etenkin Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Käsikellot valetaan pronssista, ja valmistusprosessilla on yhä edelleen käsityön leima. Käsikelloyhtye Sonuksen kellot on valmistettu Schulmerichin kellovalimossa Yhdysvaltain Pennsylvaniassa, jossa sijaitsee myös toinen suuri kellovalimo, Malmark. Lisäksi kelloja valmistetaan Whitechapelin kellovalimossa Englannissa. Kunkin valimon kelloissa on oma sointinsa.

Käsikellon rinnalle on 1970‒1980-luvuilla kehitetty myös ns. putkikäsikello, hand chime. Putkikäsikello valmistetaan tinan ja alumiinin seoksesta. Se muistuttaa rakenteeltaan äänirautaa, johon on kiinnitetty erillinen kielimekanismi, ja sen ääni on pehmeä ja huilumainen. Putkikäsikello on suosittu soitin musiikkiterapiassa.

(Teksti perustuu Sinikka Honkasen kirjoittamaan esitelmään.)